Omppu-kerho


Osmo "Omppu" Omenamäki


Ompun kortti
Omppu julkaisi ensimmäisen korttinsa vuonna 1964 eli yli neljäkymmentä vuotta sitten. Taiteilija oli silloin 24-vuotias. Nyt lähes seitsemänkymppisenä hänen korttipinonsa on kasvanut melkoiseksi, kaiken kaikkiaan noin 1500 erilaista painolaitosten kautta tuotettua, kaikkine taustavaihtoehtoineen päästään yli 3500:n lukuun. Oman lukunsa muodostavat Ompun käsin piirretyt yksityiskortit, joita niitäkin löytyy kymmenittäin.

Postikortit kertovat Ompusta lähes kaiken ja melkein kortissa kuin kortissa on aina joku JUJU! Se on vain sieltä löydettävä, kortteja onkin syytä katsella ja tarkastella sillä silmällä. Ennen kaikkea Omppu on herkkä ihminen, joka sydämellisellä hienovaraisuudella myötäelää kanssaihmistensä vaikeudet, surut ja pienet ilotkin. Hän tekee työtä käytännöllisesti katsoen aina ja seuraa tarkkaan aikaansa ja lähiympäristönsä tapahtumia. Mikroskooppisen pienistä hiukkasista kasvaa hänen taiteensa.

Omppu-kerhosta


Omppu-kerho on perustettu marraskuussa 1995. Kerhon tarkoituksena on toimia graafisen suunnittelijan, postikorttitaiteilija Osmo ”Omppu” Omenamäen ja keräilijöiden yhdyssiteenä sekä edistää hänen tuotantonsa keräilyä, tutkimusta ja julkaisutuotantoa.

Jäsenmaksu on vain 15 € vuodessa. Toiminta kattaa koko Suomen. Kerholaiset koontuvat muutaman kerran vuosittain erilaisten tapahtumien yhteydessä. Varsinaisia kokouksia tapaamisineen ja vaihtotapahtumineen järjestetään kaksi kertaa vuodessa, kerran kevätkaudella ja syyskaudella.

Kerhon tietoväylänä toimivat oma lehti, Omppu-kerholehti, jossa luetteloidaan Ompun tuotantoa ja Omppu-kerhon jäsentiedote ajankohtaisten Omppu-kerhon sekä sen toimintaan liittyvien asioiden tiedottamiseen.

Jäsenetuihin kuuluu numeroitu kerhokortti. Näitä kortteja myydään ainoastaan kerhon jäsenille, jokaiselle ainoastaan omaa jäsennumeroansa vastaava kortti.

Kerhomme mottona on:

”Kirjoitellaan Omppu-kortteja ja lähetellään niitä ystävillemme!

Yhteystiedot


Olli Turunen, puheenjohtaja
p. 050 598 6558, koti (09) 715151
email: olli.turunen(at)hel.fi

Seppo Louhivuori, varapuheenjohtaja
p. koti (02) 235 0749, 040 513 6514

Jorma Kansanen, sihteeri
p. 050 382 1528

Postiosoite:
OMPPU – kerho
c/o Olli Turunen
Porthaninkatu 4 C 56, 00530 Helsinki