Virpi Pekkala -kerho
Virpi Pekkala –kerho (myöhemmin Virpi-kerho) perustettiin maaliskuussa 2003. Kerhon perustamisen taustalla oli joukko keräilijöitä, jotka olivat keränneet ja lähettäneet jo Virpi Pekkalan kortteja. Viidessä vuodessa jäsenmäärä on kasvanut jo yli 130:n ja ensimmäiset kortit on luetteloitu kerhon toimesta. Viiden vuoden aikana on myös aktiivisesti osallistuttu sekä erilaisiin korttitapahtumiin että Apollon toimintaan.
Kortilla nimi ja tarina
Virpin korttien keräilyyn liittyy oleellisesti kortin tarkkailu. Kuva-aiheet ovat arkisesta elämästä ja ajankohtaisista tapahtumista. Lisäksi jokaisella kortilla on nimi, jonka taakse kätkeytyy toisinaan sanaleikkiä tai pientä pilaa.
Stadin friidu
Virpi on syntynyt ja kasvanut Helsingissä, joten kortteihin sisältyy myös kaupunkiaiheisia kortteja kaupunkilaista elämänmenoa. Taustalla näkyy myös Virpin lapsuudesta tuttuja kerrostaloja, katuvaloja ja parkkimittareita. Kun tähän vielä liitetään ajankohtaisuus, on kuvamaailma valmis.
Ajankohtaisuus ja kaupunkilaisuus
Voidaan perustellusti todeta, että Virpin kortti on kuin aikamme pieni historiankirja – mitä onkaan tapahtunut arjessa ja milloin.
Pekkala Oy ja Virpi
Kun Virpi siirtyi vuonna 1980 perustamansa yrityksen palvelukseen muuttui harrastus ammattimaisemmaksi. Sen tavoitteena oli antaa toimeentulo. Mukaan tulivat lukuisat yritysten tilauskortit ja korttien ilmestyminen nivoutui vuosikiertoon. Lisäksi Virpin postimerkki on koristanut kesää, joulua ja pääsiäistä. Lasten kirjojen kuvittajana Virpi on jo kannuksensa ansainnut.
Kerhon tätä päivää
Kerhon tavoitteena on paitsi tukea taitelijan työtä myös järjestää jäsenilleen mukavia vaihtopäiviä, tutustua erilaisiin korttitapahtumiin, keksiä teemailtoja ja ennen kaikkea tutustua uusiin mukaviin keräilijöihin, vaihtaa kuulumisia ja vertailla kortteja sekä lähetellä Virpin kortteja.
Yhteystiedot
Virpi Pekkala –kerho, c/o Leena Vainio,
Eskolantie 12 – 14 C 38, 00720 Helsinki
leena.vainio@pp4.inet.fi