APOLLO -postikorttilehti


Apollo -lehden kansi
APOLLO -postikorttilehti on Apollo ry:n julkaisema jäsenlehti. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Vuoden 2006 alusta lehti muuttui A4-kokoiseksi. Lehden päätoimittajana toimii Raili Kuusjärvi.

Suomen Postikorttiyhdistys Apollo ry:n alkuvuosina kirjoiteltiin ja luettiin Keräily-nimistä lehteä. Omaa lehteä kuitenkin kaivattiin. APOLLO -lehden näytenumero ilmestyi 20.12.1980. Kannet ja 30 sivua käsittäneessä lehdessä kerrottiin: "APOLLO -lehti on postikorttien ja valokuvien erikoisjulkaisu. Näytenumeron tekijät olivat saaneet tehtäväkseen saattaa aikaan yhdistykselle oma julkaisu". Näytenumeron kansikuvan oli piirtänyt taiteilija Kirsti Juntunen ja lehden taitto oli Kari Laaksosen ja Orvo Bogdanoffin käsialaa. Lehti maksoi kahdeksan markkaa.

Vuosien 1981-1985 ajan APOLLO -lehti oli tilattavissa vuosikerran hinnan vaihdellessa 40-70 markan välillä. Vuoden 1985 alusta lehti on ollut jäsenlehti ja se on sisältynyt Apollo ry:n jäsenmaksuun.

90-luvun alussa APOLLO -lehti sai värikannet vuodenaikojen mukaan ja myöhemmin myös värisivuja. Lehti ilmestyi neljä kertaa vuodessa. Poikkeuksen tekivät vuodet 1994-2001, jolloin lehti ilmestyi viisi kertaa vuodessa.